Suur-Liperin Ajot 2015

SUURKIITOS KAIKILLE AJOIHIN OSALLISTUNEILLE JA TALKOOLAISILLE!

Tänä vuonna matkaan lähti reilut sata pyörää ja omin voimin kaikki myös perille pääsivät. Sade onnistuttiin väistämään, niin luvattiin. Sivuille päivitellään jossain vaiheessa kuva galleriaa, seuraappa facebookkia, sinne tulee tietoa päivityksistä. RISUT JA RUUSUT OVAT TERVETULLEITA. Näiltä sivuilta löytyy palautelomake, myös facebookiin saa kommentoida.


KIITOS!

Suur-Liperin Ajot 2015

Loyal to None MC & MC OKU ry järjestävät kolmannen vuosittaisen ajotapahtuman keskellä kaunista Pohjois-Karjalaa 27.6. lauantaina.

Suur-Liperin Ajot sijoittuvat historiallisen Suur-Liperin alueelle, joka käsittää nykyisen Liperin lisäksi Outokummun ja Joensuun (ennen kuntaliitoksia) kaupungit, sekä Polvijärven, Kaavin, Säyneisen (nykyään osa Juankoskea) kunnat, sekä osia Juuan ja Rääkkylän kunnista

Ajotapahtuma on avoin kaiken merkkisille, sekä kokoisille moottoripyörille, kunhan vain letkan vauhdissa kestää.

Suur-Liperin Ajojen reitti vaihtuu vuosittain, ja tänä vuonna reitille kertyy pituutta n.260km.

Letkan viimeisenä tulee huoltoauto, pitäen huolen siitä, että jokainen pääsee turvallisesti maaliin asti.

Tiedustelut sähköpostitse mc.okury(a)gmail.com tai puhelimitse numerosta 046 636 7439.

Perillä tapahtuman järjestelyistä ym. pysyt parhaiten Suur-Liperin Ajot FB-ryhmässä.

SLA2015 KUVAGALLERIA /SLA2014 KUVAGALLERIA / SLA2014 KUVAGALLERIA 2 / SLA2013 KUVAGALLERIA


   

Menossa mukana:

Mindiem
Jep Jep
Huoltoasema P.Sairanen
Leka Steel
K Citykumpu
Varaosa
MP-Mesta
Ecolam
Jokikone
Ampi autosähkö
Liikennekolulu Mikko
Vilperi Gym
Polvijärven kone ja tarvike
Karsikon talohuolto
Kuoringan Kioski
Jokifiksaus
Kumpurock